sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kuula- ja hernepussit

 Jos muutamaa koetilkkua ei ota huomioon, niin nämä olivat ensimmäiset varsinaiset ompelukset uudella koneellani. (Helpoista on hyvä aloittaa.)

 Neljään ensimmäiseen pussiin kirjoin koneella poitsun nimen ihan vain kokeilun vuoksi. Kangas on löytö kirpputorilta, vanha lasten pussilakana. Ompelurakenteista päätellen jonkun tosi aloittelijan tsi-tuotos. Pussilakanan suuhun oli kuitenkin kivasti tikattu kankaan reunasta pätkä, josta löytyy kankaan kuosin nimi (marimekkoa käsittääkseni) ja pesuohjeet.

"KIOTO" 100% CO 60astetta ja kolmen pisteen silitys

 Nämä pussit täytin kuulapyssyn kuulilla, jotta olisivat pesunkestäviä. Muutamassa kaupassa kävin katsomassa mitä kuulat maksaa ja melkein järkytyin. Yhden pussin kuulat olisi maksanut melkein jopa 10e! Noh sattumalta sitten onneksi törmäsin kirppiksellä joihinkin halppiskuuliin (olivat paljon kevyempiäkin). Kolme purkkia riitti juuri sopivasti näihin neljään pussiin. Ei ihan ilmaiseksi tullut näinkään, jos vertaa herneisiin, mutta onhan se plussaa, että on pesunkestäviä ja voi tarvittaessa kuulat ottaa uusiokäyttöön, jos kangas menee huonoksi.

Kuulapussien lisäksi kyllä sitten ompelin vielä pinon ihan tavallisiakin hernepusseja. 2kg herneitä upposi heilahtamalla näihin. Ja viimeiseen itseasiassa laitoin vielä puuroriisiä täytteeksi, kun olisi jäänyt niin vajaaksi. Osa näistä menee varmasti jemmaan, ihan näin montaa ei ehkä tarvi/tule tarvimaan yksi pikku poika leikeissään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!