sunnuntai 23. syyskuuta 2012

ARVONTA 23.9 - 7.10.2012

Tämä on 200. blogitekstini ja sen kunniaksi siis arvontaa!!


Säännöt olisi suurinpiirteen nämä:  

Yhden arvan saat kommentoimalla tätä kirjoitusta ja kertomalla mitkä käsityöt sinua täällä eniten kiinnostaa.

Toisenkin arvan saat liittymällä lukijakseni tai jo olemalla.
Kolmannen arvan saat kun liität yllä olevan arvonnasta kertovan kuvan blogiisi tai mainitset arvonnasta esim. Facebookissa.


Ilmoita kommentissasi kuinka monella arvalla osallistut :)


Tässä vielä lisäkuvia arvottavana olevista pussukoista. Turkoosi on harjoituskappale uudesta pussukkamallista ja siksikin ns. kakkospalkinto. Mustavalkoinen on sitten se oikeampi ns. pääpalkinto.

















Arvonta-ajan aion itse käyttää luovalla tauolla olemiseen. :) Tarkoitus ei kuitenkaan olisi olla tekemättä käsitöitä, mutta uusia tilaustöitä en ota seuraavaan kahteen viikkoon vastaan.

Sitten vaan kommentoimaan ja arvontaan osallistumaan!!

122 kommenttia:

  1. Olen mukana kahdella arvalla :)

    Mä tykkään näistä pienistä ompeluksista tosi paljon! Voisit ehkä joskus tehdä joitain opastuksia, että tällainen ompelukoneen kanssa tutustujakin voisi saada vinkkejä?

    Toisaalta mä tykkään noista kaikista muistakin käsityöjutuista.. :) Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Opastuksen kirjoittaminen esim. luottokorttipussukkaan tai pikkulapsen ruokalappuun on käynyt mielessä. Mutta katsotaan, saanko joskus vielä aikaiseksi :)

      Poista
  2. Olen mukana 2 arvalla. Blogisi ja pussukat ovat ihania.Sen oikein näkee miten huolella ne on tehty. Ompelin juuri mustan monitoimilaukun kun inspiroiduin rypytytetystä mallista ja tytär tuumasi että tarvii heti sen.

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana. Tykkään kaikista ompelujutuista, ja korujututkin on kivoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelu- ja korujutut on kyllä kivoja. Valmistuukin pääsääntoisesti melko nopeaa.. :)

      Poista
  4. Kadella arvalla mukaan. Oi oi miten ihania pussukoita

    VastaaPoista
  5. Mahtavan upeita pussukoita! Itse tykkään lähinnä kutoa sukkia ja kaulaliinoja; ompelukone ei oikein ole ystäväni... :) Kokeilen onneani yhdellä arvalla :)
    -Riksu-
    riikka_kuitunen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen toistaiseksi siirtynyt näihin ompelu. ja korujuttuihin, kun valmistuvat minulla niiiin paljon nopeammin :)

      Poista
  6. Kahdella mukaan ja minusta tuo kakkospalkinto olisi jopa mieluisampi :) tykkään ompelujutuista je pussukoista, koruista en niinkään jaksa lukea, mutta koska niillekin on omat kiinnostuneensa niin en halua sinun lopettavan niistä kirjoittamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän sitä tulee kirjoiteltua jatkossakin asioista, jotka itseä kiinnostaa. :) Onneksi voi sitten hypätä yli muiden blogeissa niistä postauksista, mitkä ei itseä niin kiinnosta.

      Poista
  7. Yhdellä arvalla tavoittelen ihanaa palkintoa. Ompelukset kiinnostavat minua.

    VastaaPoista
  8. Mukana kahdella arvalla! :) ja muahan kiinnostaa tällä hetkellä ompelukset ja applikointiharrastuksen elvytys.. ihania pussukoita palkintona! Onko sulla fb-sivusto näille käsitöille, pitääpä käydä kurkkaamassa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mulla omaa fb-sivustoa näille käsitöille. Toistaiseksi oon pidättäytynyt vaan täällä blogin puolella.
      Applikointi.. toivoisin jaksavani sitä enemmän. Harmi muuten kun se ihana kaivuripaita on jo pieni..

      Poista
  9. Uh! Miten ihanat herkut :) Olen täysillä mukana tietty ja kolmee arpaa, olkaa ystävällinen. Eniten minua kiinnostaa, mitä olet tällä kertaa saanut aikaan - sillä olen yllättynyt useasti kauniista käsitöistäsi. Herkut kankaat (noi kirahvit on ihan mielettömän ihania) ja viimeistelty lopputulos. Sanoisinko tinkimätöntä käsityölaatua. Mielenkiintoa herättää lahjakkuutesi niin erilaisten materiaalien suhteen. Kangas, langat ja korumallit, joissa valitset materiaalit ja keskityt tasaiseen laatuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä on kyllä käsitöitä laidasta laitaan. Hyvä vai huono välillä, mutta ei ainakaan mun mielenkiinto lopahda tehdä koko ajan jotain.. :)

      Poista
  10. kolmella mukana ihania pussukoita saalistamaan. mulla on aina sama hankaluus, eli eniten kiinnostaa kaikki... ja niinpä joka nurkassa - ja väliin keskilattiallakin lojuu keskeneräisiä käsitöitä; neuleita, virkkuita, koruja, ompeluksia... no se nyplääminen odottaa vielä vuoroaan, tyyny on hankittu mutta sitä on vain katsottu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä huomannut meillä tämmöistä "blogisielunsisaruutta" tämän käsitöiden monialaisuuden suhteen. Kaikenlaisia erilaisia välineitä on joka nurkassa, kun pitää päästä vähintään kokeilemaan. Nypläämistä muuten en ole vielä kokeillut, vaikka kuinka on kiinnostanut. Tyynykin hankkimatta :)

      Poista
  11. Onnea 200:sta postauksesta, hieno saavutus! Toivottavasti tulee vielä moninkertaisesti lisää.
    Olen yhdellä mukana pussukoiden arvonnassa. Itseäni minua kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti virkkaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Virkkaamista olenkin tehnyt nyt vähemmän vaikka se mukavaa onkin. Ompelu- ja korujutut kun tällä kärsimättömällä valmistuu niin paljon nopeammin.

      Poista
  12. Kauniit pussukat! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  13. Korujen mukana tulin seuraajaksi mutta nuo ompelu- ja neulontatyösi ovat myös ihania! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minäkin käyn blogissasi aina ihailemassa valmistuneita koruja. Krooninen aikapula tosin täälläkin korujen ja muidenkin käsitöiden valmistumista haittaa.

      Poista
  14. Heti 3 arpaa:)
    Pidän koruistasi ja näistä pussukoista♥ Avainkaulakorut on kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Avainnauhoja tosiaan täällä pääsääntöisesti valmistuu, hyvä ettei vielä pahemmin kyllästytä :)

      Poista
  15. Yhdellä arvalla tavoitellaan turkoosia pussukkaa! :)

    Pussukat, laukut, matkalaukkutagit ;) kaikki pienet ompelukset kiinnostavat! Ja tottakai yksi kaikkien aikojen lempparitöistä on ne pyöryläkorvikset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ne pyörylät! On ollu vähän mietinnässä miten tekisi ne vielä paremmin, niin ei ole pitkään aikaan syntynytkään niitä :)

      Poista
  16. Kahdella arvalla mukana. Löysin sattumalta eilen tänne blogiisi ja jäin heti lukijaks. Mua kiinnostaa tällä hetkellä ompelu, neulominen ja korttien teko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Minäkin koitin kortteja joskus tehdä, mutta ei niistä vain syntynyt samanlaisia kuin monessa blogissa olen ihaillut. Harjoituksen ja perehtymisen puutetta vai mitä.. Klikkailenpa itseni sinunkin blogisi lukijaksi :)

      Poista
  17. Jee, kivan arvonnan olet pystyttänyt, mä olen mukana kahdella arvalla.
    Edelleen jaksan ihailla sun ompelutöitä, upeaa jälkeä ja jänniä kangasyhdistelmiä. Jänskää aina nähdä, mitä uutta olet saanut aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinunkin blogiisi kun tulee päivitys, niin ei koskaan voi arvata, mitä oletkaan sillä kertaa hommaillut. :) Mielenkiinnolla aina käyn vähintään kurkkaamassa, ja joskus muistan kommentoidakin.

      Poista
  18. Kolmella arvalla mukana :) Kaikki vaatteet + vauvajutut kiinnostaa eniten mua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteiden ompelussa oonkin ollu viimeaikoina vähän laiska, vaikka vähän tarvettakin olisikin. Ärsytti vaan jossain vaiheessa, kun kangas tulee kalliimmaksi kuin se, että ostaisi uuden vaatteen, kirpputoreista puhumattakaan... Mutta kyllä se vaan on niin kiva, kun voi pukea lapselle omatekemää tai antaa lahjaksi, niin tuskin nyt ihan loppuu munkaan vaateompelu. :)

      Poista
    2. Joo, saman huomannut. Vauvanvaatteissa osaksi vielä säästää jos itse tekee, mutta jos isommalle niin kyllä kaupasta halvemmalla saa.. Ite oon vasta innostunut harjotteleen ompelua :)

      Poista
  19. Kolmella mukana! Mula ompelukone temppuilee.En saa millään kunnollista tikkiä ;(( Minullakin on blogissani menossa arvonta! Saa osallistua sankoin joukoin :))) http://bikkenpilttuu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  20. Löysin vasta blogiisi ja kahlasin läpi yhdeltä istumalta :) itse olen tällä hetkellä kiinnostunut virkkaus-/kudontajutuista, mutta ommeltuakin tulee kyllä paljon, lähinnä sisiutusjuttuja :) Yhdellä ollaan mukana, ihania nuo pussukat!!

    -maijutti-
    marjut.kujanpaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Et ole kuitenkaan bloggaamisesta vielä innostunut..?

      Poista
  21. Kolmella mukaan! :)
    Ihania pussukoita, täältä saa hyvän kodin kumpi vaan ;)
    Blogissasi on ihana kattaus kaikenlaista! Ompelujutut kiinnostaa itseä tällähetkellä eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista täältä tosiaan löytyy. :)

      Poista
  22. Kolmella arvalla olen mukana.
    Erityisesti minua kiinnostavat korut!! Sinulta niitä tulee kerta toisensa jälkeen kauniimpia <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Ehkä säkin joskus vielä innostut..?

      Poista
  23. Mä ihailen eniten nuita sun pussukoita ja muita ompeluprojekteja. Ne on aina niin huolitellun näköisiä. Itsellä ei tunnu riittävän ompeluksissa pinna tommoseen huolellisuuteen, niin on hyvä kun pääsee ihailemaan muiden tuotoksia. Ehkä minäkin jonain päivänä... :D

    Arvonassa mukana kolmella arvalla, laitoin oman blogin sivupalkkiin mainoksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä koitan olla huolellinen, mutta välillä tuntuu että omaan silmään pistää pienetkin jutut, eikä siis koskaan tuu täydellistä.. :)

      Poista
  24. Kahdella arvalla mukana.
    Korut kiinnostaa eniten, mutta kyllä nuo sinun ompeluksesi ovat aivan mahtavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Keskity sinä vain korujuttuihin, ne on niin ihania ja tyyli minun mieleinen :)

      Poista
  25. Uu, taas arvontaa! Ilman muuta jälleen mukana, sillä blogisi on edelleen yksi lemppareistani. Muhun kyllä kolahtaa lähes kaikki käsityöt, helmityöt on lähiaikoina omalla "to do"-listalla, kun oon osallistumalla helmityö-kurssille :) Kolme arpaa, sillä lukijapaneelista löydyn ja blogiinkin laitan linkkiä, jeps! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, helmityökurssi!! Oon ihan kade. En edes koittanut ilmoittautua täällä hopeatyökurssille, kun jo valmiiksi hirvitti hopean hinta.. Mutta ihan peruskurssi ois ihan paikallaan tällaselle "itseoppineelle", sais varmasti hyviä vinkkejä ja oivalluksia mitä ei lukemalla opi.

      Poista
  26. Mukana kolmella. Sain vielä tehtyä hienon linkin blogistani tänne. Ekaa kertaa! :D Minua kiinnostaa ihan kaikki, mitä käsillä tehdään. Olen täällä käynyt aina välillä kurkkimassa "salaa". ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, että linkitys onnistu :)
      Määkin oon käyny jo pari kertaa "salaa" kurkkimassa sun blogissa.. ;)

      Poista
  27. Hyppään kelkkaan kahdella arvalla! Tykkään kurkistella blogiisi kaikkien käsitöidesi perässä, mutta erityisesti mua viehättävät korut sillä niiden tekemisestä itselläni ei ole mitään kokemusta (vielä). :) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä! Kyllä säkin vielä hurahdat, kun niin monipuolisesti kans teet kaikkea :) Ihailen sun blogissa aina kaikkia maalaus ja puutyöjuttuja, joihin itsellä ois paljon kiinnstusta, mutta ainakaan täällä kotona ei kauhesti mahdollisuuksia..

      Poista
  28. Hauskat arpajaiset täällä. <3
    Reipasta syksyä touhukkaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunnelmallista syksyä sinullekin!

      Poista
  29. Kahdella arvalla mukana. Ompelutöitäsi tykkään käydä välillä kurkkimassa :)

    VastaaPoista
  30. Kolmella arvalla mukana! En vielä ehtinyt kokonaan historiaasi läpi lukea, mutta kaikki mihin ehdin olivat mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan että varmasti tylsääkin voi täältä löytyä. :)

      Poista
  31. Kolme arpaa, ihunat pussukat!

    Niinjoo, niitä kiinnostavimpia käsitöitä on just nyt ompelukset, mutta se kiertää kehää.. neulonta-virkkaus-korut-ompelukset-yleinen askartelu :)

    VastaaPoista
  32. Mä tykkään kaikesta, mutta eniten siitä että teen kaiken aina x monta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kun, siinä samalla vaivalla sarjatyöllä !! :D Onneks on jonkun muunkin vaiva...
      Mutta oon mä kyllä koittanut ja onnistunutkin välillä hillitsemään itseäni.

      Poista
  33. kolmella arvalla mukana =)

    minua kiinnostaa kaikki sun tekemät. Ihania kankaita ja ihania ideoita! Inspiroituu aina kun täällä käy =)

    VastaaPoista
  34. Musta tuntuu välillä että inspiroituu liikaakin muiden blogeista :)

    VastaaPoista
  35. Kolmella arvalla kokeilemaan :) Pidän täällä ompelutöistäsi, sitä miten arkipäiväisistä esineistä voi tehdä pienellä vaivannäöllä hauskoja ja kauniin näköisiä! :) linkitän arvonna blogini sivupalkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten tykkään tehdä juuri käyttöesineitä ja muutenkin pitää olla käytännöllisyyttä, ei pelkkään koriste tarkoitukseen. Vaikka toki koristeetkin on kivoja mutta..

      Poista
  36. Olen yhdellä arvalla mukana kivojen pussukoiden arvonnassa. Itseäni kiinnostaa parhaillaan eniten kaikenlainen nopea ja helppo tuunaaminen, ei niinkään mitkään "oikeat" ompelukset.

    VastaaPoista
  37. Osallistun kolmella arvalla :)
    Tykkään tulla katsomaan näitä tekeleitäsi =)

    VastaaPoista
  38. Osallistun kahdella arvalla :) Löysin blogin ystäväni blogin kautta ja pakko oli alkaa lukijaksi heti :) Teet ihania pussuikoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pussukoita riittää, välillä korvistakin ulos :)

      Poista
  39. Onnittelut 200 postauksesta! Ompeluksesi ovat niin kauniita ja monipuolisia. Osallistun kolmella arvalla arvontaan!=)

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana:) Minua kiinnostaa kovasti kaikki pienet ompelukset, koska niitä teen itsekin. Nämä palkintopussukatkin ovat niin kauniita että. Hyvää jatkoa blogillesi; toiset 200 odottaa!

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan.Löysin käsityö rikkaan blogisi sattumalta,ompeluksesi ovat ihania mutta näin hienoja avain ketjuja en ole ennen nähnyt.Pussukkasi ovat hienoja.tyttik

    VastaaPoista
  42. Tosi ihana blogi käsitöineen. Yhdellä arvalla mukana.

    Pirjo 58

    VastaaPoista
  43. Heips.
    Kolmella mukana ja blogisi on kyllä kaikin puolin kiinnostava mutta korut ovat itselle ykkösjuttu. Joskus voisit vaikka korujen tekovaiheista laittaa kuvaa jos jaksat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää koittaa kuvailla joskus :) Mäkin tykkään jos toisten blogeissa sattuu olemaan vaihekuviakin.

      Poista
  44. kommentti + linkitys = kahdella arvalla mukana.

    Ihastuin hienostelulapaspäivitykseen eritoten.

    VastaaPoista
  45. Kahdella mukaan. Liityin vihdoin lukijaksi, olenhan täällä käynyt kurkkimassa jo jonkun aikaa. En vain tiedä mikä siinä lukijaksi lähtemisessä kesti. =) Linkittää en nyt jaksa, silmät ristissä jo tähän aikaan kun aamulla viideltä heränny.
    Kaikki käsityöt kiinnostaa, mutta erityisesti korut. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti liittyä niin sai toisen arvan. :)

      Poista
  46. Ihania pussukoita. Kaikki pienet jutut kiinostaa mitkä onnistuu tumpeloltakin. Kahdella arvalla ollaan mukana.

    VastaaPoista
  47. Sinulla on ihania töitä. Minulla on tällä hetkellä neulontainnostus menossa. Luen blogiasi syötteenlukijan kautta. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  48. he! Löysin blogiisi juuri googlettaessani "Kahvipussin uusi ulottuvuus" -kirjaa.
    Hurmaannuuin blogisi kuvista, eli siis esittelemistäsi käsitöistä välittömästi. Avainnauhat ja pussukat varmaankin kiinnostavat eniten, sillä ne ovat itselleni vierasta käsityön saraa.
    Yksi arpa siis kommentoinnista ja lisäksi laitan blogisi muistiin blogilistalle jonka kautta saurailen blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska kuulla että sitä kautta löysit tänne :)

      Poista
  49. Kahdella arvalla mukaan! Täällähän kiinnostaa ihan kaikki, olet ihanan monipuolinen. Itekin tykkään tehä vähän sitä sun tätä...aina inspriraation mukaan ;) Koruja en tosin vielä ole kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä sun tätä täällä riittää. Onneksi on muitakin samanlaisia. :)

      Poista
  50. Kiinnostuksen kohteet vaihtelee fiiliksen mukaan. Just nyt itselläni on menossa neulomis- ja virkkausbuumi, joten ne kiinnostaa just nyt.
    Yhdellä arvalla kokeilen onneani.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaa! Fiiliksen mukaan täälläkin pääsääntöisesti.

      Poista
  51. Mukana yhdellä arvalla. Tällä hetkellä itsellä valmistuu villasukkia 100-vuotiaille. Juurikin blogiisi eksyneenä, en tiedä harrastatko villasukkia, mutta käypä katsomassa blogissani aiheeseen liittyvä haaste.

    Tutustun paremmalla ajalla paremmin blogiisi.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  52. Ihana arvonta! Sukat, pussukat ja korut. Osallistun yhdellä arvalla. Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  53. Sukkia tykkään itsekin tehdä, joten kiinnostaa kaikki sukkamallit, mieluiten helpot.
    minttu47

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppous on kyllä tärkeä kriteeri minullekin :)

      Poista
  54. Pussukat kiinostaa ja muutkin helpot ompelukset. Arpoja kaksinkappalein minulle.

    VastaaPoista
  55. Olen yhdellä mukana kivassa arvonnassa. Muina vuodenaikoina tehdään muita juttuja, mutta syksyllä tulee älytön tarve kutoa villasukkia! Niin se vaan menee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on kyllä kiva vetää sukat jalkaa ja neuloa sohvannurkassa :)

      Poista
  56. Ilmoittaudun mukaan kolmella arvalla :-) Pussukka malliltaan juuri sitä mitä tarvisin matkoille mukaan ja väritkin miellyttää silmää.. T:Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Katsotaan, katsotaan. Ehkä jouluun mennessä.. :)

      Poista
  57. Mukana yhdellä arvalla, toivottavasti se on tarpeeksi ;)

    VastaaPoista
  58. Kaikilla kolmella arvalla mukana! T. Äiskä

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana minäkin =). Pussukat kiinnostavat eniten.

    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  60. Eksyin blogiin sattumalta ja tykkään kaikista :)

    Yksi arpa kiitos.

    tittin_elamaa at luukku.com

    VastaaPoista
  61. Olen yhdellä arvalla arvonnassa mukana. Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti kaikenlainen huonekalujen kunnostus ja kevyt tuunaus, siis isommat työt, joille tarvitsee aikaa ja tilaa tekemiseen. Ollapa niitä, edes jompaakumpaa..

    VastaaPoista
  62. Olen mukana yhdellä arvalla. Käden taidoista kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti pienoismallien kokoaminen, kokeilin ensimmäistä kertaa ja olikin yllättävän koukuttavaa..

    VastaaPoista
  63. kahdella arvalla mukana. aivan ihania pussukoita molemmat.

    VastaaPoista
  64. Kivat pussukat. Liityin kukijaksi joten kahdella arvalla tavoittelen.

    VastaaPoista
  65. Yhdellä arvalla mukana! Eniten kiinnostaa KAIKKI! :) Tällä hetkellä innostaa korut ja pikku näperrykset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!