maanantai 22. lokakuuta 2012

Miten napista tuli nappi -ohje

Teinpä pitkästä aikaa taas nappihommia, ja ajattelin samalla kuvailla teille näitä työvaiheita. Helppoja ja kohtuullisen nopeita askertelujahan nämä on. Lyhyt tästä minun ohjeesta ei tullut, mutta toivottavasti on hyötyä, jos itse innostut kokeilemaan.

***************

Ensiksi piirrän sabluunan avulla valitsemastani kankaasta napin + saumanvarat kokoisia pyörylöitä. Napin koon valitsen siis kankaassa olevan kuvion mukaan ja valmiilla sabluunalla oikean kokoisen napin löytäminen käy helposti.

Pahvista voi itse leikata tuollaisen sabluunan. Itse tekemäni sabluunat olen piirtänyt alle tuuman kokoisissa napeissa niin, että valmiin napin halkaisija = kaavan säteen pituus. Yli tuuman kokoisiin nappeihin riittää pienempikin saumanvara.


Muutama havainnollistava kuva ehkä tarpeen.

Tässä malliksi kolmea eri kokoa valmiita sabluunoita. 1 ½ tuumaa, 1 1/8 tuumaa ja ½ tuumaa. (Isoimman olen ostanut etsystä, samalla kun olen tilannut nappien osia.)

½ tuuman napissa sabluunan säde on ½ tuumaa.

Yli tuuman nappiin riittääisi suhteessa pienempikin saumanvara. Tähän sabluunaan olen ottanut tuon aiemman periaatteen mukaan säteeksi 1 1/8 tuumaa, mutta on vähän liikaa. Alla olevassa yli tuuman kokoisessa ostosabluunassa säde on puolet napin halkaisijasta + ½ tuumaa. Eli 1 1/8 koon napin sabluunan säteeksi riittäisi 1 tuuma .

Tässä 1½ tuuman nappiin siis säteeksi 1 1/4 tuumaa.

Tässä vielä taulukkomuodossa käyttämäni sabluunan säteet:



Takaisin nappien tekoon:
Piirrän kankaaseen haihtuvalla tussilla pyörylät.


Leikkaan usein irti näitä sarjatyönä vähän ylimääräisiäkin ja erikokoisia.


Sitten etsin nappien päälliset ja taustat sekä kiinnitystyökalun. Jokaisella nappikoolla on oma kiinnitystyökalunsa. (Uudemmat työkalut ovat nykyään läpinäkyviä, joka helpottaa työskentelyä, eikä tarvitse noita kohdistusmerkkejä, joita olen itse työkaluihin laittanut.)

Tilaan nykyään aina taustalenkillisiä nappeja, ja jos en niitä lenkkejä tarvitse, niin kuin nytkään, niin nyppään pois sivuleikkureilla.

Napit ovat tehtaan jäljiltä usein aavistuksem "töhnäisiä", joten taustat olen putsannut desinfiointiaineella. Lähtee rasvakin irti ja näin ollen on parempi liimanpysyvyys.

Päälliseen vähän tavallista  puikkoliimaa.

Tähdätään keskelle kankaan nurjaa puolta.

Sama homma muillekin.

Kuumaliima kuumenemaan. Varaa riittävästi liimapötköjä.

Sitten kuvasarjan mukaan edetään:



Tässä kuvassa napin kangas on leikattu ½ tuuman saumanvaralla. Keskiö ei tule liian täyteen.

Tässä lähikuva vielä kuumaliiman laittamisesta.


Valmiita nappeja.

Nämä suunnittelin alunperin kiinnittää pantaan koristeeksi. Mutta useammankaan mallaamisen jälkeen en saanut mieleistä. Joten liimasin nuo 7/8 ja 1 1/8 koon napit pinneihin, ja muut laitoin jemmaan.

Pinnejä tilasin joskus täältä, etsystä taas.
Pinnit ja korvispohjat olen liimannut nappeihin kiinni kaksikomponenttiliimalla


***************

Napeista innostuneena sitten tein muutaman pompulakokoisen (7/8 ja 1 1/8) ja korviskokoisen (½) napinkin,
Korvispohia olen tilannut ainakin täältä.


Sitten viimeistelyä ja myyntivalmiiksi:
Pompuloita.

Nappikorviksia.




Muutaman setinkin näistä saa aikaiseksi.

Sittemmin olen löytänyt yhden suomalaisen nettikaupankin mistä nappeja voi ostaa.
Täältä englanniksi nappien tekoon ohjeita, joilla taisin itse aloittaa.

14 kommenttia:

  1. Ihan loistava ohje!!! Mulle tuli kamala himo nappien tekemiseen just nyt :D

    VastaaPoista
  2. tosi kiva tutoriaali :) voi olla että tulee jossain vaiheessa kokeiltua.

    VastaaPoista
  3. Voi upeus, miten komea ohje ja koko postaus!
    Olet todella monipuolinen käsillä tekijä!

    VastaaPoista
  4. Monenlaista kaunista täällä sinun blogissa.:)

    VastaaPoista
  5. Ai hurja miten hienoja. Ja miten viitseeliäs olet! :)

    VastaaPoista
  6. Eihän tänne uskalla tulla enää - nyt iski pienen pieni nappihimo :) Ihan valloittavia!

    VastaaPoista
  7. Todella hienoja noi napit. Taidan kylläkin jättää kokeilematta, koska ei niistä kuitenkaan tulis hyviä mun tuurilla.

    VastaaPoista
  8. Upeita nappitöitä! Nuo hiuspampulat ovat ihania. :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania! itse olen kanssa suunnitellut näiden tekoa, mutta en ole vielä tarvikkeita hankkinut. Niin helpolla saa tosi kivoja juttuja aikaan!
    -tanja
    ---
    http://saumaton.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Hienoja ovat! =) Hei mistä olet noita korvistappeja tilannut ja minkä pituisia tappiosat ovat ja millaisia korvistappeja/lukkoja käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen noita tilannut pariinkin otteeseen niinkin kaukaa kuin täältä: http://www.etsy.com/listing/55809569/200pcs-surgical-stainless-steel-8mm-flat?ref=shop_home_active

      Samalla siis tilannut noita kun olen noita nappipohjia ostanut. Luulisi tosin, että jostain lähempääkin voisi tilata, mutta en osaa sanoa nyt äkkiseltään, kun ei ole tarvinnut etsiä. Tappiosat tuon ilmoituksen mukaan on tosiaan n. 1cm mittaiset (näin itsekin oisin arvioinut) ja mukana on tullut yhteensopivat normaalit tappikorvisten lukot.

      Noiden tappien pituus on hyvin riittänyt näihin nappikorviksiin, joissa sen tapin joutuu liimaamaan sinne syvennykseen. Ovat myös edullisempia kuin aidot hopeatapit, mutta kuitenkin erittäin allergisoimattomia.

      Poista
  11. Kiitos ohjeesta! Pakkohan näitä oli kokeilla =) t. Riikka

    VastaaPoista
  12. Mahtavia ohjeita koko blogi täynnä! Itse askartelen lähinnä koruja, mutta nyt alkoi tehdä kovasti mieli kokeilla kaikkea ihan uuttakin - kiitos siitä! :) Tarkentavana kysymyksenä näistä nappitöistä: Millä kiinnität tuonne kuoppaan tuon hiuspinni-pohjan, tuleeko väliin joku osa vai suoraan kaksikomponenttiliimalla? Entä pompulaan? :) Korvikset tuntuvat näistä mulle tutuimmilta tehdä, mutta noita muitakin voisin uskaltaa kokeilla.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kun vastaaminen on kestänyt. Viimeaikoina olen tilannut pinnejä, joissa on valmiina liimapohja, johon siis valmiin napin voi suoraa liimata kaksikomponenttiliimalla tai vastaavalla vahvalla liimalla.
      Pompulan saa pujoteltua kaksinkerroin ensin lenkillisen nappipohjan läpi ja sitten vielä lenkin itsensä läpi niin pysyy. Pompuloihin siis tarvii napissa käyttää lenkillistä taustaa. Korvikset on söpöt ja minullakin eniten käytössä, kun hiukset niin lyhyet :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!